Suomen kieli tekee tepposet työlle. Puhumme aina, että “olemme töissä jossakin”, Ylellä, Valmetilla… Työstä tulee ennemminkin passiivinen välitila ja paikka, ei ihmisten välinen motivoitu teko. Nimittäin jos puhuisimme, että “teemme töitä jollekin”, olisimme synkronissa todellisuuden ja tunteen kanssa, joka sisällämme ohjaa työtä.

Ihmisen fyysinen energiankulutus voidaan mitata ja ilmaista kilokaloreilla. Miksei aivojen kulutusta ja ponnistelua pystytä mittaamaan? Yhden liuskan faktaa kirjoittaminen vie 352 aivokaloria, fiktiivisen vastaavan 435? Normipalaveri kuluttaa 132 aivokaloria. Presentaatio 535. Päätös makaronin valinnasta Citymarketissa 21 aivokaloria.

Tällä hetkellä tuntuu, että aivojen kulutus on ainoastaan hintaan ja rahaan sidottu: kuinka paljon joku on aivokaloreidesi hedelmistä maksamaan? Tai kuinka paljon olet itse maksamaan siitä, ettei sinun tarvitse käyttää aivojasi.

On näköharhaa, että tekeminen on hankalaa ja aikaavievää. Se ei itse asiassa ole. Tehdyn editointi ja korjauskierrokset ovat. Siksi suomalainen kaupunki on ruma. On helpompi rakentaa kokonaan uutta kuin korjata ja päivittää vanhaa. Samaa koskee suomalaista brändinhallintaa.

Nykyihmisen menestyksen kannalta kriittisin kyky on tehdä työtä julkisesti. Enkä tarkoita julkkiksena työskentelyä vaan ihan päivittäistä arkityöskentelyä toimistossa ja palavereissa.

Mikäli ihminen etsii rauhallisia hetkiä poissa katseilta, jotta voisi keskittyä, niin vähään se tekeminen jää. Sitä paitsi tuolloin iskee sisäiset pirulaiset häiritsemään, kun ulkoiset on saatu hätistettyä. Ihmisen kannattaa siis harjoitella työn tekemistä ja siihen keskittymistä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Tilasin Ralph Waldo Emersonin esseen Self-Reliance. Kirja on Amazonin ja Seth Godinin Domino Projectin kustantama.

Hauskaa kirjassa on jokaiselle aukeamalla eri ajattelijoiden kootut ajatukset ja näkemykset esseessä käsiteltäviin aiheisiin. Kirja on ikään kuin interaktiivinen kokemus. Haasteen omalle lukemiselleni aiheuttaa vanha englanti, mutta Emersonin esseitä löysin eilen suomennettuna Huuto.netistä :)

Oletko intohimoinen vai kunnianhimoinen? Vastaus kertoo kohtalosi.

Ihmisen idea on auttaa. Päätös siitä, ketä ja miten hän yrittää auttaa, määrittää ihmisen identiteetin. Mikäli hän päättää ensisijaisesti auttaa itseään, hän on kunnianhimoinen. Mikäli hän päättää auttaa muita, hän on intohimoinen. Kunnianhimo perustuu ihmisen itsensä pönkittämiselle ja totutun alleviivaamiselle. Kunnianhimo ei siis ole uutta luovaa. Intohimo sen sijaan on. Muiden auttaminen luo paikkoja ja tilanteita, joita ei voi ennalta vaatia kunnianhimon tavoin.

Kulttuurialat ovat useimmiten kunnianhimon ryydittämiä ja siksi ei-luovia. Esimerkiksi esikoiskirjalijoilla motiiveina ovat kirjailijuus ja kirja, vaikka ensisijaisena motiviina pitäisi olla halu kertoa tarina.

Mikä on yrittäjä? Useimmiten sivutaan vain yrittäjäriskiä. Yrittäjä pistää likoon rahansa, maineensa ja aikansa.

Kuulin asiakkaan luona osuvamman määritelmän yrittäjyydelle. Yrittäjä on henkilö, joka on keksinyt paremman tavan ratkaista vallitseva ongelma. Yrittäjä on siis ajatellut asian kahdesti: arvioinut ja kokenut nykytilan tarjoten innovaatiotaan vaihtoehdoksi.

Miten yrittäjä tässä sitten onnistuu? Sillä riskilläkö? Omasta mielestäni yrittäjyys koostuu riskinottokykyä enemmän tahdosta ja todennäköisyydestä. Tarkoitan kykyä nousta pystyyn epäonnisen myyntikäynnin jälkeen ja puhdasta onnekkuutta.

Vaikuttamisen kirjoissa kehotetaan aina tukeutumaan tarinoihin. Tarinoissa on se huono puoli, että niiden kertominen vie aikaa, niiden pitää olla hyviä ja relevantteja.

Kuviin perustuva puhe ja kieli ovat paljon tehokkaampi ja helpompi keino ensi alkuun. Tilanteet ja prosessit voidaan tiivistää kuviksi, koska kuva kertoo aina enemmän kuin tuhat sanaa.

Esimerkki kuvan voimasta. Minulle on jäänyt ikuisesti mieleen Neil Hardwickin kuvaus silloisesta elämäntilanteestaan: kuin istuisi juoppojen kanssa bussipysäkillä.

Olen huomannut parin vuoden kokemuksella, että yksi peukku generoi 10 lisälukijaa. Varmaankin luku vaihtelee muissa mediakonteksteissa, mutta näissä omissa blogivirityksissä suhde on melko eksaktisti näin.

Olin viikonloppuna alustamassa Nufit-filosofiatapahtumassa. Kuten usein, vapaa keskustelu sivusi mainonnan ja markkinoinnin oikeutusta: lisääkö mainonta tarpeita, kuinka paljon mainonta saakaan luvata?

Mitään kategoriaa ei mielestäni kannata kumota, jos jokin sen edustaja ei miellytä. Metsä ei ole paha, jos siellä on muutama laho puu. Asioista suuri osa on huonoa: taiteessa, ppt-esityksissä, blogauksissa tai vaikkapa johtamisessa. Mutta se on mielenkiintoista, miksi mainontaa tarkastellaan usein juuri negaation kautta?

Tänä viikonloppuna näköjään todellisuus muuttuu taiteeksi. Puun takaa, pyytämättä ja todennäköisesti tekijänsäkin yllättäen. Maailma on ihmeellinen paikka.

NELOSEN UUTISET/ Janne Gallen-Kallela-Sirén:

”Sitä en ole miettinyt, että miltä se näyttäisi. Jos ajattelet nyt arkkitehtuuria, niin sitä en ole ajatellut tai miettinyt. Mutta sitä olen ajatellut, että meillä on nyt takanamme noin 500 vuotta ns. Gutenbergin galaksia, galaksia, jossa painettu sana, kirjoitettu sana on ollut hegemoninen vallan väline. Ja me nyt tällä hetkellä seisomme visuaalisen vuosisadan kynnyksellä. Ja tämä vanha, Gutenbergin galaksi horjuu meidän ikään kuin takanamme ja jalkojemme alla. Ja me kun astumme tähän visuaaliseen maailmaan, meillä täytyy olla niitä lukutaitoja, jotka ovat mahdollistaneet meille elämän tässä Gutenbergin galaksissa. Ja tällä visuaalisen lukutaidon kentällä ja sen kaikilla – sanotaanko – ympäröivillä kentillä tarvitaan huipputoimijoita, -laitoksia, -instituutioita, -museoita, -taiteilijoita, jotka ikään kuin voivat ottaa tämän keskiön tällaisessa uudenlaisessa maailmassa, jonka me tiedämme olevan jo ympärillä, mutta jota me emme aina välttämättä osaa ikään kuin artikuloida todellisuutena. Jos me kysytään tänä päivänä henkilöltä, että montakos tuntia sinä Jussi-Pekka, Janne taikka Simo olet opiskellut koulussa visuaalista lukutaitoa, niin yleensä se vastaus on nolla tuntia. Ja kuitenkin valtaosa niistä päätöksistä, joita me päivittäin teemme koskee nimenomaan visuaalista päätöksentekoa: ostanko tuon esineen vai tuon? Menenkö juttelemaan tämän tytön tai pojan kanssa vai en? Vihaanko tuota ihmistä vai en? Vihan, rakkauden, intohimon kulttuurit ovat hyvin pitkälle visuaalisuudesta riippuvaisia ja tarvitsemme visuaalista lukutaitoa erityisesti pienessä maassa, joka ikään kuin nojaa innovaatioihin. Tästä selvityksestä sanoisin vielä sen verran, että meillä Suomessa tehdään paljon strategioita. Ja se on tärkeää ja hyvä asia. Mutta täytyy muistaa, että taktiikalla voitetaan taistelu, strategialla voitetaan sota. Ja strategian taustalla täytyy olla jokin päämäärä. Nyt meillä on ollut taktiikka. Meillä on strategia. Mutta meillä on ihan konkreettinen päämäärä, että jos kaikki menee kohdalleen, Suomeen, Helsinkiin nousee vuosina 2017-2018 museo, joka nousee toivottavasti maailman globaalien museoiden joukkoon.”

Todellisuus lyö fiktion laudalta. Aina. Lukekaa HS B13, 14.1.2012. Petteri Ala-Kivimäen ja valokuvaaja Vesa Koivusen koko sivun muotokuva Suomen lupaavimmasta painonnostaja Milko Tokolasta on huikea. Jo pelkkä aloituslause pistää odotukset korkealle: “Pikkupoikana Milko söi lusikalla voita suoraan paketista.”

Ala-Kivimäki hallitsee kokonaisuuden mestarillisesti. Tässä katkelmia ja osumia: “Partakin kasvoi jo ala-asteella… Pikku hiljaa paljastui, että vain Milkon ujous voitti hänen voimansa… 13-vuotiaana Milko voitti kaksi vuotta vanhemman Miikka-veljen seitsemän kilometrin matkalla. Miikko ajoi mopolla ja Milko polkupyörällä… Pystyyn pyörtynyt painonnostaja.”

Vilpittömät onnittelut tekijöille onnistuneesta muotokuvasta. Tehkäämme me muutkin samalla pieteetillä työmme.

Muistisäännöt ovat samaan aikaan höperöitä ja käteviä. Syntynyt formaatti on useimmiten täysin satunnaisen muotoinen matkalaatikko, joka kulkee aktiivisen ajattelun kyljessä sitä suuremmin rasittamatta.

Stressin, osaamisen ja kehittymisen risteyksessä mielen ja muistin erottaminen on keskeistä. Useat ongelmat syntyvät siitä, että mieli korruptoituu muistin kaltaisilla toiminnoilla.