Monet valittavat sähköpostin vaikeuttavan työntekoa. Useimmat ongelmat sikiävät väärintulkinnoista ja ihmisten vaihtelevista kirjoitustaidoista. Miten tästä pääsee eroon? Helposti.
Ei kirjoita mitään, mikä on on emotionaalisesti tulkinnanvaraista. Rajaa sähköpostin ainoastaan tapaamisten sopimiseen. Eikä tee sähköpostilla mitään muuta. Vain tapaamisia. Ja jos ei tapaaminen onnistu, niin voi tarttua aina luuriin.
Tuli tuossa mollattua Pertti Niemen Swedenborgin filosofiaa esittelevää teosta. Oli kirjassa puolensa – nimittäin kauttaaltaan toistuva teema, kuinka ihminen on tahtonsa ja ymmäryksensä summa. Tahdon laatu määrittää, onko ihminen paha vai hyvä. Ymmärrys, kuinka hyvin ihminen hahmottaa totuuden ja maailman.
Swedenborg puhuu isoilla sanoilla: ihmisen valaistumisesta, kasvusta ja uudestisyntymisestä. Mutta mielestäni nyt ei tarvitse puhua mistään mystisestä taivaisiin astumisesta. Kysymys on pitkälti etäisyydestä omaan itseensä ja kärsivällisyydestä opetella tulkitsemaan maailmaa.
“Sääntö on: kun menee hyvin ja tulee gloriaa, ei pidä lukea lehtiä. Silloin kun menee huonosti ja tulee lunta tupaan, on vieläkin tärkeämpää olla lukematta lehtiä.” — Jorma Ollila, HS Kuukausiliite 4/2012
Muuttuuko ihminen pysyvästi kohdatessaan jotakin äärimmäistä: kuoleman, burnoutin, eron tai vaikkapa sydäninfarktin? Luulemme, että kyllä. Mutta todellisuudessa ei. Yksi kymmenestä sydäninfarktin saaneesta muuttaa pysyvästi elintapojaan tutkimusten mukaan. Omat empiiriset havainnot tukevat tätä, kun tarkastelee burnout-alttiita ihmisiä työelämässä – eivät he oikein tunnu oppivan.
Miksi näin on? Muutos ei tapahdu koskaan isosti ja yhtäkkisesti, kuten äärimmäinen tapahtuma luonteeltaan usein on. Miten tapahtuma ja muutos voisivat käydä keskenänsä kauppaa? Ei mitenkään, koska yhteinen valuutta puuttuu. Pysyvä muutos on vähittäinen perustuen toistoon ja rutiiniin.
Silmiini osui ruotsalaista 1700-luvun Swedenborgia ajattelua esittelevä Pertti Niemen selitysteos. Kysymyksessä omakustanne ja tällä kertaa omituinen kansi lupaus sisällöstä. Lueskelin teosta suhtautuen siihen kuin ITE-taiteeseen, mutta valitettavasti siitä puuttuu ITE-taiteelle ominainen vilpittömyys. Loppua kohden teksti keittyy ihan vihaksi saakka.
Eilen posti puolestaan toi kuhmolaisen filosofi Heikki A. Kovalaisen teos Ralph Waldo Emersonista, Gaudeamus on kustanut teoksen. Teos vaikuttaa lupaavalta positiivisuudessaan.
“Luontoa tutkiessamme olemme panteisteja, runoilijoina polyteistejä ja moraalin harrastajina monoteistejä.” — Goethe
Ystäviä ei pelkästään ole. Niitä voi tehdä. Vähän sama kuin rakastaminen on ensisijaisesti verbi, mikä tahtoo meiltä ihmisiltä unohtua.
Ja ystävyyksiä voi ja pitää muotoilla. Minulla on muutamia ystävyyksiä, jotka vaativat liki viikoittaista huolenpitoa, osaan riittää kuukausitaso, muutamia näen vain kerran pari vuodessa, jotkin ystävyydet kuuluu kohdata vain neljän vuoden välein.
Tiedätte, kuinka tutkijan on vältettävä, ettei tutkimus manipuloi todellisuutta. Muutoin tieto on ei ole pätevää.
Toimiiko tämä myös päinvastoin? Eli todellisuus ei saa manipuloida tutkijaansa (ihmistä yleisemmin). Olemme nopeasti vapaata tahtoa koskevien kysymysten äärellä.
On kolmea valuuttaa: rahaa, aikaa ja mainetta. Niillä kolmella pitäisi markkinoinnissa pärjätä ja sitä mainetta rakentaa. Markkinoijat menevät siihen vipuun, että yrittävät selvitä mahdollisimman vähällä vaivalla ja maksaa itsensä pois. Ongelma vain on, että nykymaailmassa kaikilla on jo paljon rahaa. Rahalla ei ole siis juurikaan mitään erottautumisarvoa.
Aikaa sen sijaan ei ihmisillä tunnu olevan (mikä sinänsä on kummallista, kun eihän ajassa ole kysymys muusta kuin elämänhallinnasta). Eli jos näet paljon jonkin eteen vaivaa, erottaudut melko helposti. Eikä se maksa muuta kuin aikaasi. Suurin osa markkinoijista on kuitenkin hyvinkin allergisia kaikelle toiminnalliselle markkinoinnille juuri tästä syystä. Lopputuloksena on vanhemmat, jotka eivät leivo tai touhua myyjäisiin ikinä mitään vaan antavat rahatukon leirikassaan.
Olimme eilen Mikon kanssa kouluttautumassa Dipolissa Toyotan ketteriin menetelmiin Jeffrey K. Likerin johdolla. Alkupuoli luentopäivästä oli ihan ookoo, mutta päivä heikkeni koko ajan kalvojen huonouden kanssa rintarinnan.
Tein pyhän lupauksen, jonka olen jo kirjojen suhteen tehnyt: ime oppisi vain taitavilta tekijöiltä jatkossa. Älä teoreetikoilta. Teoreetikoilta puuttuu usein konteksti ja heillä on ensisijainen tarve luoda systeemi, jolla ei sinänsä ole koskaan mitään itseisarvoa.
“Culture = Shared patterns of thinking, feeling and acting.” — Jeffrey K. Liker
Työtoverini kertoi pohtineensa, miksi elokuvissa pahat ovat aina mielenkiintoisempia. Paha voi vaihtaa strategiaansa jatkuvasti, hyvä kun joutuu olemaan periaatteilleen uskollinen. Pahuus on tietyllä tapaa täydellistä epäjohdonmukaisuutta – siis luottamattomuutta.
Paha on seuraamisen kannalta vaihtelempaa ja vikkelämpää, hyvyys kun on hidasta ja toisteista; tylsää.
Olen ollut pari vuotta mukana kehittämässä HYY Yhtymän (Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan liiketoiminnat) brändiä. Tärkeä tavoite työssä on ollut saada omistajuus – opiskelijat – esiin. Uuden identiteetin keskiössä on moderni lyyra-tunnus, joka kulkee läpi ilmeen eri toiminnoissa. Uusi ilme otetaan käyttöön pikkuhiljaa orgaanisesti.
Meistä kaikki ovat olleet tekemisissä demonisen ihmisen seurassa: puolisona, alaisena, työnantajana, sukulaisena… Ja tiedämme kuinka karismaattista pahuus voikaan olla kaikessa nurinkurisuudessaan. Miksi?
Pahuus on hyvyyden kanssa samansuuntainen: paha ihminen on karismaattinen, koska hän ei perusta olemistaan pätemiselle; hän ei välitä mitä muut hänestä ajattelevat spontaaneissa tilanteissa. Ja moni paha saattaa olla tämän päälle vielä pelkäämätön. Tästä yhtälöstä tulee niin kummallinen lopputulos (vaikka se olisi väärä), että kyllä siinä mielenkiinto herää, että mikäs heppu tämä oikein onkaan.
Emersonin Esseissä filosofi tiivistää todellisuuden peruselementeiksi levon ja liikkeen. Levolla tarkoitetaan koisaamisen lisäksi ennen kaikkea palattavuutta, tunnistettavuutta ja identiteettiä. Liike merkitsee muutosta ja tapahtumaa.
Rupesin miettimään, mikä näitä elementtejä voisi yhdistää. Onko kasvu yhteinen nimittäjä? Ilman lepoa ja palautumista itseensä ei ole kasvua. Kasvua ei toisaalta ole, ellei hylkää itseänsä ja altista uudelle – liikkeelle.