Naureskelimme kotona ajatukselle, josko aikuiset juoksisivat lasten tavoin aina seuraavaan paikkaan, minne ikinä ovatkaan menossa.
Törmäsin samaan aiheeseen David Rockin kirjassa: ihminen kävelee aina kohti positiivista, mutta juoksee aina pois, mikäli kohtaa voimakkaasti negatiivisen tunteen. Teinihysteriä jotakin idolia kohtaan tai toivo äkkirikastumisesta (esim. jono Interaktiivisen Sataman listauksen yhteydessä) lienevät ainoat poikkeukset.
