Lueskelin HS:n Kuukausiliitteestä Ilkka Malmbergin juttua Carl Larssonista. Kirjoittajaa tuntui jotenkin askarruttavan valon ja onnen kuvaus: missä raskaus, kärsimys ja realismi?
Rupesin miettimään, miksi vallalla on käsitys, että kärsimys olisi automaattisesti jotenkin syvällisempää ja enemmän totta. Kärsimys voi olla tasan yhtä pinnallista ja ohikiitävää kuin purukumipop. Ei syvät sävyt tee taulusta automaattisesti parempaa siinä missä helposti ilmaistu kieli vähemmän oivaltavaa.
-
bassholmen liked this
-
creativeblock posted this
