Graafisen suunnittelun opiskelijat ja uran alkuvaiheessa operoivat graafikot puhuvat aina laadusta. Se on hyvä mutta vain osatotuus. Itse asiassa vain 1/3 totuudesta. Laadun lisäksi määrällä ja vauhdilla on vähintään yhtä suuri merkitys.
On kummallista, että harva kiinnittää ammatillisessa kehittymisessään näihin ominaisuuksiin; laatua kun osaa omasta mielestään kuitenkin kaikki tehdä. Kukaan ei tee kuraa tieten tahtoen.
Opetan Design Managementiä Aalto-yliopistossa – sekä TaiKissa että Kauppakorkeakoulussa. On jännä nähdä, kuinka erityyppisesti opiskelijat orientoituvat oppimiseen. TaiKissa opiskelijat ovat nimittäin huomattavan paljon “kriittisempiä”.
Olen päätellyt, että TaiK on kuitenkin tavallaan nuoruuden ja lapsuuden jatkamista; sinähän osaat piirtää! Kauppakorkeakoulu on paljon vakavampi yritys siirtyä aikuisuuteen. Molemmissa asenteissa toki puolensa.
Ymmärrys on jännä instrumentti. Ymmärrys laajentaa pinta-alaa, koska kaikki ulottuvuudet saavat merkityksensä. Ymmärrys on toisaalta maailman nopein 3D-masiina, koska maasto on aina karttaa mielenkiintoisempi. Ymmärryksen avulla saat koko maailman, tosin ensin pitää osata luopua omastaan.
Käymme Mikko Männistön kanssa silloin tällöin sunnuntaikävelyllä. Liikkuminen on oivallinen tapa antaa keskustelun poukkoilla sinne tänne. Syntyy havaintoja ja oivalluksia tahtomatta ja puun takaa; maasto on karttaa mielenkiintoisempi.
TaiKin graafisen suunnittelun laitoksen seinällä on mielenkiintoinen tyynyjuliste. Sain kuulla, että se on koulussa opiskelleen Dani Bembibren. Hän kuulemma oli oivaltanut oman ammatillisen ideansa ja tehnyt tästä oheisen teoksen. Aivan mahtava!
Muistan kun itse samaisessa opinahjossa määrittelin ideakseni: tee asioita käsitettäväksi. Nimenomaan sanan fyysisessä että semanttisessa ulottuvuudessa.
Kieltä ei tarvittaisi, jos ajattelisimme samoin. Kieli perustuu havainnolle, ettemme jaa samaa todellisuutta ja välillämme vallitsee väärinkäsitys. Kieli pyrkii kuromaan tätä umpeen. Siksi kieli on vain kompromissi.
Kieleen ei siis kannata liiaksi luottaa. Esimerkiksi keskivertoperhettä kuvattaessa taustalta löytyy aina jotakin merkillistä – esikouluikäinen lapsi on vielä vaipoissa tai perhe tykkää kuulemma esiintymisestä yleisemminkin; äiti toimii myös konsulenttina.
Val d’Isèren graafinen ilme on paikallisilmeeksi hieno: Iskevä, moneen mukautuva ja aikaa kestävä. Oli hauska tarkastella millä ylpeydellä paikalliset yrittäjät, virkamiehet ja muut tahot ilmettä omiin tarkoituksiinsa sovelsivat.
Luovuus on kyky tuottaa todellisuutta. Luovuus on kyky nähdä maailma sellaisena kuin se olisi toisin. Maailma pitää siis nähdä toisin ja valmiina. Tämän tähden luova aloittaa aina lopusta ja alusta samanaikaisesti.
Esineitä, makuja, työpaikkoja, palveluita ja jopa aatteita brändätään. Miksei opetusta ja tietoa? Opetuksen ja tiedon oletetaan olevan eksaktia.
Tosiasiassa tietoyhteiskunnassa kaikki käsittelevät sangen usein samaa aihetta, mutta vain eri konteksteissa. Opetus ja tieto eivät siis nauti uniikin identiteetin asemaa enää. Ja brändäyksen idea syntyy juuri tuolla hetkellä, kun asioista pitää tehdä erityisempää. Ja mikseivät opetus ja tiedon omaksuminen (oppiminen!) voisi olla erityisen oivaltavaa ja tehokasta?
Pakkaukset ovat siinä mielessä mielenkiintoinen alue, että moni asiakas on ottanut siinä rohkeasti itse ohjaksensa käsiin. Pakkauksiin tiivistyy moni teknisten, tuoteportfoliollisten kuin myyntitaktisten haasteiden ristipaine. Tässä tilanteessa on ulkopuolisen hyvin vaikea auttaa asiakasta.
Suunnittelijoiden turnauskestävyys yksinkertaisesti loppuu: iterointikierroksia on niin paljon – laatu ja suunnittelun kannattavuus ovat hyvin vaikeita ylläpidettäviä. Lopputuloksen voi nähdä kotimaisesta kaupan hyllystä: suomalaiset pakkaukset ovat lähtökohtaisesti hyvin rumia.
Graafinen suunnittelu on erikoinen ammatti, koska sillä voi avata tässä yhteiskunnassa miltei minkä tahansa oven. Se on mahtavaa!
Kääntöpuolena voi olla myös ahdistus. Olen ollut viikolla opettamassa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa muotoilujohtamista. Moni opiskelija tuntuu tuskailevan, minkä oven tulevaisuudessa tahtoisi avata.
Mielestäni on ihan yks lysti, minkä oven opiskelija tulee avanneeksi. Kunhan avaa jonkin, eikä jää ruikuttamaan.
On näköharhaa, että tekeminen on hankalaa ja aikaavievää. Se ei itse asiassa ole. Tehdyn editointi ja korjauskierrokset ovat. Siksi suomalainen kaupunki on ruma. On helpompi rakentaa kokonaan uutta kuin korjata ja päivittää vanhaa. Samaa koskee suomalaista brändinhallintaa.
Nykyihmisen menestyksen kannalta kriittisin kyky on tehdä työtä julkisesti. Enkä tarkoita julkkiksena työskentelyä vaan ihan päivittäistä arkityöskentelyä toimistossa ja palavereissa.
Mikäli ihminen etsii rauhallisia hetkiä poissa katseilta, jotta voisi keskittyä, niin vähään se tekeminen jää. Sitä paitsi tuolloin iskee sisäiset pirulaiset häiritsemään, kun ulkoiset on saatu hätistettyä. Ihmisen kannattaa siis harjoitella työn tekemistä ja siihen keskittymistä mitä kummallisimmissa paikoissa.
Tilasin Ralph Waldo Emersonin esseen Self-Reliance. Kirja on Amazonin ja Seth Godinin Domino Projectin kustantama.
Hauskaa kirjassa on jokaiselle aukeamalla eri ajattelijoiden kootut ajatukset ja näkemykset esseessä käsiteltäviin aiheisiin. Kirja on ikään kuin interaktiivinen kokemus. Haasteen omalle lukemiselleni aiheuttaa vanha englanti, mutta Emersonin esseitä löysin eilen suomennettuna Huuto.netistä :)
