Tommy Tabermann kertoi Kuinka kirjani ovat syntyneet -luentosarjassa taannoin, kuinka työn keskiössä on itsekuri. Joka päivä hän aloitti runon kirjoittamisen kuin Sisyfoksen kiven vierittämisen. Vierittäjän täytyy vain uskoa, että kivelle kasvaa lopulta siivet. Jari Tervo puolestaan mainitsi jossakin haastattelussa, että elämä on pitkälti kehtaamislaji.

Tein kyseisistä epiteeteistä nelikentän. Jokaiseen sektoriin näköjään solahtaa helposti tunnistettavat profiilit työväestöstä.

Huuto.netistä sen saa. Nimittäin melkein minkä tahansa kirjan: uuden tai loppuunmyydyn. Ja se tulee parissa päivässä kotiinkuljetettuna pilkkahinnalla.

David Rockin Your Brain at Work voidaan tiivistää ihmiseen kykyyn ottaa kantaa todellisuuteen, mikä on ihmisyyden ydin.

1. Useimmat ihmiset reagoivat melko satunnaisesti asioihin, joita taivaalta sattuu tippumaan.

2. Parempi vaihtoehto on merkata (labeling) tapahtuma merkitykselliseksi. 

3. Paras tapa on oppia lukemaan taustalla piilevät motiviit ja saada ne pyyteettömästi seuraavalle kasvun tasolle (reappraisal).

Törmäsin eilen itsestäänselvään fysiikan lakiin: huipun korkeuden määrää pohjan leveys. Keskitymme usein elämässämme vain korkeuteen, emmekä kiinnitä huomiota leveyden mahdollistamiin kiintopisteisiin. Ja näiden osaamisen ja erikoistumisen kiintopisteiden pitää olla nimenomaan toisistaan mahdollisimman kaukana.

Ihmiset kyllä erikoistuvat, mutta kapealti. Mitä vikaa siinä on? Pienikin puhuri ja muutos kaatavat sellaisen spesialistin.

Luovuus on kyky tuottaa todellisuutta. Luovuus on kyky nähdä maailma sellaisena kuin se olisi toisin. Maailma pitää siis nähdä toisin ja valmiina. Tämän tähden luova aloittaa aina lopusta ja alusta samanaikaisesti.

Esineitä, makuja, työpaikkoja, palveluita ja jopa aatteita brändätään. Miksei opetusta ja tietoa? Opetuksen ja tiedon oletetaan olevan eksaktia.

Tosiasiassa tietoyhteiskunnassa kaikki käsittelevät sangen usein samaa aihetta, mutta vain eri konteksteissa. Opetus ja tieto eivät siis nauti uniikin identiteetin asemaa enää. Ja brändäyksen idea syntyy juuri tuolla hetkellä, kun asioista pitää tehdä erityisempää. Ja mikseivät opetus ja tiedon omaksuminen (oppiminen!) voisi olla erityisen oivaltavaa ja tehokasta?

Luen Emersonin mielenkiintoista Tasoitus-esseetä, joka pohtii paljon ihmisessä piilevää opportunismia. Kuinka luonteenomaista ihmiselle on kytätäkään ansaitsemattomia tilaisuuksia? Ja kuinka tilaisuus tekee ihmisestä varkaan, joka joutuu tavalla tai toisella tekosistaan tilille. Elämä on kuin Vekkulan portaat – niillä pääsee oikein ajoitettuna hurjaa kyytiä, mutta valitettavasti alas sieltä tullaan yhtä nolosti.

Tilaisuus tekee varkaan -sanonta pitää paljon sisällään. Nimittäin mitä tapahtuu varkaalle, kun hän rupeaa tekemään tilaisuuksia? Hän lakkaa olemasta varas ja muuttuu ihmiseksi. Eli ihmisen pitää ruveta tekemään tilaisuuksia ja täten mahdollisuuksia, ei odottaa ansaitsemattomasti niitä. Kuten Robert Evans määrittelee onnekkuuden: “Luck is where opportunity meets preparation.”

Toimittajan idea on pyrkimys riippumattoman totuuden tuottamiseen. Ja oma ammatillinen ideani on jotakuinkin päinvastainen: mitä voimakkaammin saan jonkin todellisuuden kytkettyä johonkin tahoon luontevasti, sitä parempi. Eli ollaan saman asian äärellä, mutta eri tulokulmista.

Itse en näe moraalista ongelmaa asiassa: todellisuus on aina voittajien tai häviäjien kertomaa. Mainonta ja markkinointi on rehellisesti ja eksplisiittisesti tätä. Ketään ei siis huijata, ja ihmiset ovat medialukutaitoisia. Kuluuko sen sijaan toimittajalla suurin energia riippumattoman totuusvaikutelman luomiseen, vaikka se sitä harvoin voi ylipäätään olla?

Lueskelin HS:n Kuukausiliitteestä Ilkka Malmbergin juttua Carl Larssonista. Kirjoittajaa tuntui jotenkin askarruttavan valon ja onnen kuvaus: missä raskaus, kärsimys ja realismi?

Rupesin miettimään, miksi vallalla on käsitys, että kärsimys olisi automaattisesti jotenkin syvällisempää ja enemmän totta. Kärsimys voi olla tasan yhtä pinnallista ja ohikiitävää kuin purukumipop. Ei syvät sävyt tee taulusta automaattisesti parempaa siinä missä helposti ilmaistu kieli vähemmän oivaltavaa.

Osallistuin viikolla eräälle prof. Pekka Mattilan luennolle Kauppakorkeakoulussa. Pekalta tuli mielenkiintoinen näkemys koskien kurssikirjaa: se on kuin keittokirja erilaisine viitekehyksineen ja teorioineen.

Metafora on mielenkiintoinen yleisemminkin. Kuinka yksipuolisia ovatkaan ihmiset, jotka vaahtoavat pelkän grillaamisen puolesta; tapoja kypsyttää ruokaa on muitakin? Myös osaamisen ja viisauden voi saavuttaa monella tapaa.

Totuus on usein vieressä, päinvastaisesti ja pienellä erolla. Jos reaktiivisuus on elämässä suurimpia vitsauksia, niin omasta tahdosta asian aktivointi – reaktivointi – on oleellinen taito. Eikä muuten ole kaikkialla ihailtu proaktiviivuus kaukana, mutta se on vähän eri juttu, sehän on uuden synnyttämistä. Reaktivointi kysyy enemmänkin ihmisen turnauskestävyyttä ja kykyä tarttua toimeen uudelleen.

Nykyihmisen menestyksen kannalta kriittisin kyky on tehdä työtä julkisesti. Enkä tarkoita julkkiksena työskentelyä vaan ihan päivittäistä arkityöskentelyä toimistossa ja palavereissa.

Mikäli ihminen etsii rauhallisia hetkiä poissa katseilta, jotta voisi keskittyä, niin vähään se tekeminen jää. Sitä paitsi tuolloin iskee sisäiset pirulaiset häiritsemään, kun ulkoiset on saatu hätistettyä. Ihmisen kannattaa siis harjoitella työn tekemistä ja siihen keskittymistä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Tilasin Ralph Waldo Emersonin esseen Self-Reliance. Kirja on Amazonin ja Seth Godinin Domino Projectin kustantama.

Hauskaa kirjassa on jokaiselle aukeamalla eri ajattelijoiden kootut ajatukset ja näkemykset esseessä käsiteltäviin aiheisiin. Kirja on ikään kuin interaktiivinen kokemus. Haasteen omalle lukemiselleni aiheuttaa vanha englanti, mutta Emersonin esseitä löysin eilen suomennettuna Huuto.netistä :)

Oletko intohimoinen vai kunnianhimoinen? Vastaus kertoo kohtalosi.

Ihmisen idea on auttaa. Päätös siitä, ketä ja miten hän yrittää auttaa, määrittää ihmisen identiteetin. Mikäli hän päättää ensisijaisesti auttaa itseään, hän on kunnianhimoinen. Mikäli hän päättää auttaa muita, hän on intohimoinen. Kunnianhimo perustuu ihmisen itsensä pönkittämiselle ja totutun alleviivaamiselle. Kunnianhimo ei siis ole uutta luovaa. Intohimo sen sijaan on. Muiden auttaminen luo paikkoja ja tilanteita, joita ei voi ennalta vaatia kunnianhimon tavoin.

Kulttuurialat ovat useimmiten kunnianhimon ryydittämiä ja siksi ei-luovia. Esimerkiksi esikoiskirjalijoilla motiiveina ovat kirjailijuus ja kirja, vaikka ensisijaisena motiviina pitäisi olla halu kertoa tarina.