Tommy Tabermann kertoi Kuinka kirjani ovat syntyneet -luentosarjassa taannoin, kuinka työn keskiössä on itsekuri. Joka päivä hän aloitti runon kirjoittamisen kuin Sisyfoksen kiven vierittämisen. Vierittäjän täytyy vain uskoa, että kivelle kasvaa lopulta siivet. Jari Tervo puolestaan mainitsi jossakin haastattelussa, että elämä on pitkälti kehtaamislaji.

Tein kyseisistä epiteeteistä nelikentän. Jokaiseen sektoriin näköjään solahtaa helposti tunnistettavat profiilit työväestöstä.

David Rockin Your Brain at Work voidaan tiivistää ihmiseen kykyyn ottaa kantaa todellisuuteen, mikä on ihmisyyden ydin.

1. Useimmat ihmiset reagoivat melko satunnaisesti asioihin, joita taivaalta sattuu tippumaan.

2. Parempi vaihtoehto on merkata (labeling) tapahtuma merkitykselliseksi. 

3. Paras tapa on oppia lukemaan taustalla piilevät motiviit ja saada ne pyyteettömästi seuraavalle kasvun tasolle (reappraisal).

Törmäsin eilen itsestäänselvään fysiikan lakiin: huipun korkeuden määrää pohjan leveys. Keskitymme usein elämässämme vain korkeuteen, emmekä kiinnitä huomiota leveyden mahdollistamiin kiintopisteisiin. Ja näiden osaamisen ja erikoistumisen kiintopisteiden pitää olla nimenomaan toisistaan mahdollisimman kaukana.

Ihmiset kyllä erikoistuvat, mutta kapealti. Mitä vikaa siinä on? Pienikin puhuri ja muutos kaatavat sellaisen spesialistin.

Luovuus on kyky tuottaa todellisuutta. Luovuus on kyky nähdä maailma sellaisena kuin se olisi toisin. Maailma pitää siis nähdä toisin ja valmiina. Tämän tähden luova aloittaa aina lopusta ja alusta samanaikaisesti.

Esineitä, makuja, työpaikkoja, palveluita ja jopa aatteita brändätään. Miksei opetusta ja tietoa? Opetuksen ja tiedon oletetaan olevan eksaktia.

Tosiasiassa tietoyhteiskunnassa kaikki käsittelevät sangen usein samaa aihetta, mutta vain eri konteksteissa. Opetus ja tieto eivät siis nauti uniikin identiteetin asemaa enää. Ja brändäyksen idea syntyy juuri tuolla hetkellä, kun asioista pitää tehdä erityisempää. Ja mikseivät opetus ja tiedon omaksuminen (oppiminen!) voisi olla erityisen oivaltavaa ja tehokasta?

Graafinen suunnittelu on erikoinen ammatti, koska sillä  voi avata tässä yhteiskunnassa miltei minkä tahansa oven. Se on mahtavaa!

Kääntöpuolena voi olla myös ahdistus. Olen ollut viikolla opettamassa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa muotoilujohtamista. Moni opiskelija tuntuu tuskailevan, minkä oven tulevaisuudessa tahtoisi avata.

Mielestäni on ihan yks lysti, minkä oven opiskelija tulee avanneeksi. Kunhan avaa jonkin, eikä jää ruikuttamaan.

Osallistuin viikolla eräälle prof. Pekka Mattilan luennolle Kauppakorkeakoulussa. Pekalta tuli mielenkiintoinen näkemys koskien kurssikirjaa: se on kuin keittokirja erilaisine viitekehyksineen ja teorioineen.

Metafora on mielenkiintoinen yleisemminkin. Kuinka yksipuolisia ovatkaan ihmiset, jotka vaahtoavat pelkän grillaamisen puolesta; tapoja kypsyttää ruokaa on muitakin? Myös osaamisen ja viisauden voi saavuttaa monella tapaa.

A. Maailma on läsnä, kaikki on mahdollista. Mistään ei ole vielä päätetty.

B. Kaikesta mahdollisesta päätetään. Päätetään käyttää kaikkea mahdollista.

C. Teet päätöksin asioista mahdollisia. Olet myös päättänyt, mikä on mahdotonta.

Vältä B:tä. Siellä on tunkua, muttei happea.

Totuus on usein vieressä, päinvastaisesti ja pienellä erolla. Jos reaktiivisuus on elämässä suurimpia vitsauksia, niin omasta tahdosta asian aktivointi – reaktivointi – on oleellinen taito. Eikä muuten ole kaikkialla ihailtu proaktiviivuus kaukana, mutta se on vähän eri juttu, sehän on uuden synnyttämistä. Reaktivointi kysyy enemmänkin ihmisen turnauskestävyyttä ja kykyä tarttua toimeen uudelleen.

Ihmisen fyysinen energiankulutus voidaan mitata ja ilmaista kilokaloreilla. Miksei aivojen kulutusta ja ponnistelua pystytä mittaamaan? Yhden liuskan faktaa kirjoittaminen vie 352 aivokaloria, fiktiivisen vastaavan 435? Normipalaveri kuluttaa 132 aivokaloria. Presentaatio 535. Päätös makaronin valinnasta Citymarketissa 21 aivokaloria.

Tällä hetkellä tuntuu, että aivojen kulutus on ainoastaan hintaan ja rahaan sidottu: kuinka paljon joku on aivokaloreidesi hedelmistä maksamaan? Tai kuinka paljon olet itse maksamaan siitä, ettei sinun tarvitse käyttää aivojasi.

Nykyihmisen menestyksen kannalta kriittisin kyky on tehdä työtä julkisesti. Enkä tarkoita julkkiksena työskentelyä vaan ihan päivittäistä arkityöskentelyä toimistossa ja palavereissa.

Mikäli ihminen etsii rauhallisia hetkiä poissa katseilta, jotta voisi keskittyä, niin vähään se tekeminen jää. Sitä paitsi tuolloin iskee sisäiset pirulaiset häiritsemään, kun ulkoiset on saatu hätistettyä. Ihmisen kannattaa siis harjoitella työn tekemistä ja siihen keskittymistä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Oletko intohimoinen vai kunnianhimoinen? Vastaus kertoo kohtalosi.

Ihmisen idea on auttaa. Päätös siitä, ketä ja miten hän yrittää auttaa, määrittää ihmisen identiteetin. Mikäli hän päättää ensisijaisesti auttaa itseään, hän on kunnianhimoinen. Mikäli hän päättää auttaa muita, hän on intohimoinen. Kunnianhimo perustuu ihmisen itsensä pönkittämiselle ja totutun alleviivaamiselle. Kunnianhimo ei siis ole uutta luovaa. Intohimo sen sijaan on. Muiden auttaminen luo paikkoja ja tilanteita, joita ei voi ennalta vaatia kunnianhimon tavoin.

Kulttuurialat ovat useimmiten kunnianhimon ryydittämiä ja siksi ei-luovia. Esimerkiksi esikoiskirjalijoilla motiiveina ovat kirjailijuus ja kirja, vaikka ensisijaisena motiviina pitäisi olla halu kertoa tarina.

Olin viikonloppuna alustamassa Nufit-filosofiatapahtumassa. Kuten usein, vapaa keskustelu sivusi mainonnan ja markkinoinnin oikeutusta: lisääkö mainonta tarpeita, kuinka paljon mainonta saakaan luvata?

Mitään kategoriaa ei mielestäni kannata kumota, jos jokin sen edustaja ei miellytä. Metsä ei ole paha, jos siellä on muutama laho puu. Asioista suuri osa on huonoa: taiteessa, ppt-esityksissä, blogauksissa tai vaikkapa johtamisessa. Mutta se on mielenkiintoista, miksi mainontaa tarkastellaan usein juuri negaation kautta?

Negatiivista palautetta ei pidä pelätä. Mutta sen käytössä pitää vaan muistaa, että se on keskimäärin aina viisi kertaa vahvempaa. Jotta status quo edes säilyy pitää siis positiivista palautetta olla viisinkertainen määrä.

Ja jos haluaa, että hommat etenee, täytyy kyetä tuottamaan viisinkertaista enemmän positiivista arvoa kuin negatiivista. Sillä merkityksellistetään ja motivoidaan tuleva. Negatiivinen energia poissulkee tulevan – antaen toki parhaimmillaan fokuksen. Negatiivinen palaute mitätöi aina menneen.